Kauneinta elämässä on sen vahvuus

vahvuus väreissä

ja tunteissa.

Kaunista on myös luopuminen ja

illan hämäryys.

Niinkuin perhonen lentää ja liihottelee kesällä

täynnä iloa ja huolettomuutta,

niin ihminenkin elää aikansa

ilossa ja yltäkylläisyydessä.

Aika rientää ja perhosen aika on ohitse.

Ohitse kesäiset leikit ja helppous.

Ihminen näkee kokee ja elää

sitten alkaa askel hidastua

piiri ympärillä pienenee.

Punaiset villiviinin lehdet

ja valkoinen perho

tyyni syyspäivä

rauha sittenkin

vaikka olen niin pieni.

Olen ehkä pienempi kuin lapsena olinkaan.

Tunnen näin

sillä olen päästänyt irti niistä asioista,

jotka ennen olivat tärkeitä.

Villiviinin lehdet ovat vielä tiukasti kiinni

oksissaan.

Ei niitä vielä irroita tuuli ja sade.

Ne kukoistavat päivänsä loppuun asti

sitten ne luopuvat paikastaan

ja lähtevät syystuulen mukana pois,

kauas pois

sinne, missä niitä odotetaan.

Isä,

minä olen yksi lehti monien joukossa.

Silti olen sinulle ainutlaatuinen ja rakas.

Kun aika on,

niin kuljeta minut helläsi luoksesi.

Saan kiittää sinua hyvästä elämästä.

Helppoa se ei aina ole ollut

mutta elämisen arvoista

ja voimakkain värein maalattu.

Kiitos Isä!