vaahterat%20003-normal.jpg

Siellä, missä vaahterat loistavat Jumalan väreissä,

kuljen hiljalleen ja rattaissa nukkuu pikkuinen prinssi.

Minun tyttäreni poika.

Hän on odotettu, rakastettu.

Hän tuo ilon tullessaan, minne saapuukin.

Hän iloitsee mummulan kissasta ja oman kodin omenapuusta.

Tänään minäkin iloitsen ja kiitän Isää.

Hän on niin hyvä ja yltäkylläinen antaja, että sydän laulaa kiitosta.


Jonkun matkan päässä koululaiset tulevat vastaani suurena joukkona

kuin muuttomatkalle valmistautuva lintuparvi.


Samalla tulvahtaa mieleeni oma lapsuuteni.

Syksyinen aamukirpeys ilmassa

omenapuun alta poimitut omenat koulureppuun eväiksi.

Ympärillä väreili outo odotus

talvesta, ensilumesta, uusista koulukirjoista ja koulukavereista.

Nyt muistoissa ne asiat tuntuvat ihanilta ja kauniilta

lapsena siihen liittyi jotain hiukan liiankin jännittävää ja jotenkin vaativaa.


Voi rakas Taivaallinen Isä varjele kaikkia lapsia

niin vauvoja kuin isojakin lapsia,

meidän lapsia, naapurin lapsia ja Afrikan ja Aasiankin lapsia.

Siunaa vanhempia ja isovanhempia täällä ja kaukana.

Siunaa ja rohkaise sitäkin pientä lasta, joka aina jää yksin,

jota pelottaa niin koulussa kuin kotona.


Minä tiedän, että sinulla on suunnitelma hänenkin elämälleen.

Hän ON arvokas ja sinulle rakas.

Vaikka kaikki muut hänet hylkäisivät, sinä et koskaan hylkää.

Lähetä hänelle ystävä ja osoita olemassaolosi.

Hän tarvitsee hyvän opettajan

anna hänelle semmoinen, joka osaa katsella rakkauden silmälaseilla

ja tietää, mitä lapsi tarvitsee.

Anna sen opettajan olla vaikka sinun enkelisi.

Kiitos lapsista ja kiitos suojeluksesta.

Mehän emme edes osaa aavistaa, kuinka monessa vaarassa tänäänkin olemme jo olleet ja kuinka olet meitä varjellut.

Amen !