IMG_20190621_082907.jpg


Kesäpäivä on ollut ihanan lämmin, helteinen.

Kävin juuri kastelemassa ulkona kukkia.

Pieni illan viileys tunui iholla.

Oli aivan tyyntä ja hiljaistakin.

Sydämessäni koin lempeää rauhaa ja iloa.

Tällainen on Suomen juhannusilta tänä kesänä.


Muistan, kuinka viime juhannus oli aivan toisenlainen.

Katselimme ikkunasta, kuinka rankkasade iskeytyi maahan ja ikkunoihin.

Valtava tuuli lennätti tieltään kaiken irrallaan olevan.

Salamat välkähtelivät tiheään tahtiin,

niin ettei jyrinästä voinut päätellä ukonilman etäisyyttä.


Tällaistahan elämämmekin on.

Toisinaan saamme kulkea päivänpaisteessa

ja joskus on pakko jatkaa kulkua, vaikka ympärillä olisi kuinka kova rajuilma.

Elämässämme on paljon asioita

joihin emme itse voi vaikuttaa.

Jos kaikki olisi meidän vallassamme

elämämme olisi aina onnellista ja helppoa.


Olen minäkin kulkenut monissa rajuilmoissa,

pyristellyt ja valittanut.

Vasta silloin, kun olen antautunut ja tyytynyt

huomaamaan itseni voimattomaksi muuttamaan asioita,

olen päässyt vetämään henkeä.

Ajan kuluessa olen saanut ymmärtää

että on olemassa paljon minua suurempi ja voimakkaampi.

Hän ohjaa kulkuani.

Aina ei ole helppoa taipua Luojan tahtoon.

Mutta kun siihen taipuu, saakin kokea ihmeellisen rauhan.

Elämässä aika moni asia, joka on tuntunut ylipääsemättömältä,

onkin aikaa myöten muuttunut siunaukseksi.


Jos tällainen ajattelumalli tuntuu sinusta mahdottomalta,

niin etsi Jumalaa elämääsi.

Rukoile häntä ja kerro, että voimasi ovat lopussa,

etkä  pääse enää yhtään eteenpäin.

Taivaallinen Isä on luvannut Sanassaan meille jokaiselle näin:

Huuda minua avuksesi hädän päivänä!

Minä pelastan sinut,

ja sinä kunnioitat minua.

Psalmi 5:15

Monet muutkin psalmit kertovat ihmeellisellä tavalla,

kuinka Jumala on kanssamme ja

antaa avun, ihmeellisen avun.

Voimme myös pyytää Jumalaa parantamaan sairautemme ja

auttamaan kaikessa, mihin apua tarvitsemme.

Jeesuksen nimessä rukoilemalla

saamme jokainen nähdä

kuinka Jumala toimii elämässämme.

..........

Kauniista juhannusillasta lähdin liikkeelle.

Kuinka tähän päädyimmekään ?


Me saadaan nyt kiittää ja saadaan myös anoa ja pyytää.

Isä tietää jokaisen tilanteen

ja hän rakastaa ehdoitta aivan jokaista.

Hän kuulee rukouksemme !


Hyvää juhannusyötä

ja kaunista huomenta.




olen saanut nähdä