pikkuinen%20nainen-normal.jpg


Unessa näin pikkuisen vaaleahiuksisen naisen.

Hän oli tavallaan kuin nurkkaan ajettu.

Hänen ympärillään oli joitain hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka surkuttelivat ja voivottelivat tätä, noin viisikymmensenttistä, haurasta naista.

Astuin hänen luokseen

ja tunsin Jumalan kehotuksen puhua naiselle lempeitä sanoja,

rukoilla Jeesuksen nimessä ja

puhua lempeitä sanoja Jumalan rakkaudesta naista kohtaan.

Aloin puhua pienelle naiselle.

Hän katsoi minuun ja alkoi kasvaa.

Jatkoin puhumista ja rukousta.

Hän kasvoi täyteen mittaansa, hänestä tuli aikuisen mittainen nainen.

Sitten heräsin.

Ajattelin, miten Jumala kehottaa meitä puhumaan kauniita ja lempeitä sanoja.

Ne tekevät ihmiselle hyvää.

On helppoa arvostella, sääliä ja etsiä syitä ja seurauksia,

mutta hyvät sanat saavat ihmeitä aikaan.

Tänä päivänä taas rukoilen:

Jeesus anna sydämestäni tulla rakkauden täyttämiä sanoja ihan jokaista kohtaan,

niin, että veisin eteenpäin Sinun rakkauttasi Sinun voimassasi.

Omat käteni ovat hauraat ja heikot

ei niilä voi ketään nostaa, mutta sinun voimasi minussa

saa aikaan ihmeitä.

Jos tänään tunnet olevasi kuin tuo uneni pikkuruinen, vaaleahiuksinen, toisten silmissä vähäpätöinen ihminen,

niin kuuntelepa, kuinka Jeesus haluaa puhua juuri sinulle lempeitä rakkauden sanoja.

Olet tärkeä ja rakastettu, olet valittu kuulemaan ihania sanoja

juuri tänään.

Jumalan silmissä olet kaunis ja ihana.

Jumala rakastaa sinua.