IMG_3040.jpg

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa

ei minulla olisi mitään hätää,

sillä sielläkin Sinä olisit minun kanssani.

 

Vaikka kaikki maailman murheet kohtaisivat minua

en olisi silloinkaan yksin

eikä minun tarvitsisi pelätä

sillä Sinä olet minun kanssani silloinkin.

 

Mutta miksi niin helposti unohdan tämän.

Miksi niin usein pinnistelen

ja yritän selvitä omin, pienin voimin ?

 

Kun kaikki näyttää käyvän ylivoimaiseksi

tulet Jeesus ihan rauhallisesti viereeni

ja muistutat jollain salatulla tavalla

että

olet luonani ja otat taakkani harteillesi.

Sinä, Jeesus , ajat pois kaikki kiusanhenget

jotka saavat minut hermostumaan ja uupumaan.

 

Kaiken tämän kauniin ja ihmeellisen siunauksen olen taaskin

saanut omalla kohdallani elää todeksi.

 

Tällä hetkellä ponnistelujen jälkeen saan

levätä sylissäsi

ja kuunnella rauhoittavaa ääntäsi.

 

Opeta Jeesus minut hiljentymään ja luottamaan sinuun.

Sinä olet ylösnoussut Jeesukseni !

Sinä elät nyt vierelläni

ja me kuljemme yhdessä minulle tarkoitetun kivisen polun.

Sinun  tiesi ristille oli monin tuhansiverroin raskaampi.

Ja sinä kärsit sen minun takiani.

 

Sinun kätesi on niin voimakas ja turvallinen

että en pelkää enkä järky.

Kiitos, että olet kaikkialla

olet ympäröinyt minut edestä ja takaa.