arjen%20ihmeit%C3%A4.jpg


Olen pyytänyt Jumalalta empaattisuutta.

Empaattisuutta ihan yleisesti

mutta erityisesti silloin

kun tahtoisin auttaa lastani jonka elämä on ahdistavaa.


Istun vieressä.

Rukoilen äänettömästi.

Mutta en pääse ihan lähelle hänen ajatuksiaan.

En osaa nähdä mitä päässä liikkuu.

Haluaisin koko sydämestäni ymmärtää

ja autta jotenkin.

Mutta en pääse samaan tilaan.

Kärsin hänen vaikeasta olostaan.


Yöllä Isä näytti minulle ympyrän, kuin spiraalin.

Ovatko tällaisia lapseni ajatukset ?

En tiedä, miksi tämän näin.

Sitten Isä sanoi. "Et voi koskaan päästä lapsesi ajatuksiin sisälle.

Jos sinne pääsisit, niin sinä et kestäisi kokea sitä.

Pian olisit samassa tilanteessa

eikä sinusta sitten enää olisi vierelläkulkijaksi ja kannustajaksi.

Minun, Jumalan, tehtävä on tuntea ihmisen ajatukset.

Selkeyttää ajallansa ja parantaa.

Minä tunnen sinut ja lapsesi.

Minä olen kanssanne

ja parannan.

Ole sinä vain äiti, omalla paukallasi rakastaen lastasi.

Se, että et pääse lapsesi pään sisälle, on minun antamani suojamekanismi.

Vain tällä tavalla sinä jaksat hänen kanssaan kulkea eteenpäin.

Minä tunnen teidät

ja minä parannan ja selkeytän ajatukset

kun on oikea aika.

Ja se on tulossa".

Näin käsitin Jumalan minulle puhuvan.

Taas kerran ymmärsin

että en ole jumala,

olen vain lapseni armoitettu äiti.

Parantaja on Herra, Jumala

Kaikkivaltias.