JOKAPÄIVÄISTÄ ELÄMÄÄ ETSIMÄSSÄ JA SITÄ SITTEN IHMETTELEMÄSSÄ

Melankolia möykky kasvaa sisälläni.

Pienestä asiasta se alkoi ottaa tilaa.

Tahtoisin olla kuin lintu vapaana järvenpinnalla tai korkealla ilmassa.

Saisin katsella etäältä tapahtumia, ihmisiä

ja kuulla  kauempaa heidän puheensa.

Mutta olen kuin pieni siili

joka kätkeytyy suojavärinsä ansiosta maastoon

niin ettei sitä kukaan ihminen edes huomaa.

Vapaa lintu

tai piiloutunut siili

ihan sama.

Jokaisella oma elämä

ihmisellä omansa, linnulla ja siilillä omansa.

Jokaisella ihmiselläkin ihan oma elämänsä.

Hyvä, että onkin,

osaa parhaiten kulkea juuri sitä tietä, mikä edessä avautuu.

Eikä kannatakaan vilkuilla millainen tie toiselle annettiin.

 Hei Jumala,

täällä taas tämä pieni ihminen kaipaa lohdutusta.

Kaipaa helliä sanoja ja haluaa sittenkin kaivautua ulos piilostaan.

Isä rakas,

tiedän kyllä, että et ole luonut minua lentämään taivaalle,

siksi minulle riittääkin se, että voin kohottaa katseeni sinne

missä pienet ja isot linnut lentävät,

ja samalla ymmärrän, että sinä olet juuri siellä.

Kaiken yläpuolella

ja yhtäaikaa kaiken alapuolella.

Olet kaikkialla.

Juuri siksi minä turvaudun sinuun.

Ei ole ketään muuta, joka olisi niin suvereeni kuin sinä.

Olet Isäni, ja sinun rakkautesi minuun ei järky.

Huomaan nyt, että möykky rinnassani alkaa pienetä.

Vasta nyt näen, että aurinko on alkanut paistaa.

Lähden leikkaamaan nurmikkoa

ja samalla kiitän sinua Isäni, rakas Jumalani ja kaikkeni !

Sinä et koskaan petä

etkä jätä lastasi ilman apua.

Et nytkään jättänyt.