Pari päivää sitten eräs vanhempi mieshenkilö huikkasi perääni jotain. Pysähdyin ja katsoin häntä. Olin nukuttamassa pientä tyttärenipoikaa rattaissa.

Mies halusi jakaa hauskan kokemuksensa katseltuaan lintua Tammerkosken kaiteella, kun se pesi itseään.

Pienen hetken juttelin hänen kanssaan juuri siitä, että kuinka ihania asioita voi nähdä, jos pysähtyy ja katsoo, mitä ympärillä tapahtuu. Miehen sanoja lainatakseni, oppii näkemään muutakin, kuin vain itsensä.

Nämä sanat mielessäni jatkoin matkaani hiukan hitaammin ja katselin vastaantulijoita ja minua ohittavia ihmisiä vähän eri silmin.

Hämeenkadulla mies seisoi pienen koululaispojan kanssa jalkakäytävällä. Poika katseli, kuinka toinen mies potkaisi jalkapallon hänelle. Poika potkaisi sen takaisin miehelle. Tällä porukalla ei ollut kaikki ihan kunnossa. Sydäntäni riipaisi pojan tilanne isänsä ja muiden miesten joukossa.

Tulin ulos tavaratalosta ja edelleen kaksi  miestä potki palloa jalkakäytävällä niin, että pallo potkaistiin Hämeenkadun autojen sekaan. Sieltä sitä haettiin ja peli siirtyi kadun toiselle puolelle.

Pikkupoikaa ei tässä vaiheessa enää näkynyt. En tiedä puuttuiko kukaan ojikulkijoista tähän. Jatkoin matkaani miettien, miten vähän voin edes osoittaa huomanneeni koko tilannetta.

Jonkun ajan päästä menimme tyttäreni ja pikkuisen kanssa kahville. Samalla ovenavauksella tuli kanssamme nainen, joka kantoi suurta kukka-asetelmaa.

Kassalla tämä nainen alkoi jutella minulle ensin oikukkaasta säästä ja sitten hän kysyi, eikö olekin kaunis kukkalaite ?

Katsoin taakseni ja siinä se oli, erittäin kaunis ja loistelias valkoiseen kannettavaan kukkakoriin tehty kukka-asetelma herttaisine sydän koristeineen.

"Kyllä se on kaunis. Mihinkähän tilaisuuteen se tulee ?" kysyin naiselta.

"Ei mihinkään tilaisuuteen. Teetin sen juhannuksen kunniaksi. Olen koirani kanssa kahdestaan juhannuksen. Sitä me juhlimme, juhannusta !"

"Onhan siinä todellakin ihan hyvä syy noin kauniille kukkalaitteelle", sanoin .

En muista toivotinko sitten hänelle hyvää juhannusta. Ainakin olisin halunnut toivottaa.

Palasin pöytään tyttäreni ja edelleen nukkuvan pikkuisen luokse.

Nautimme rauhassa munkkikahvit ja juttelimme meille tärkeistä asioista.

Vasta kotona mietin näitä kohtaamisia.

Useasti me vain kuljemme eteenpäin omaa tietämme. Iloitsemme, nauramme ja juttelemme. Moni yksinäinen kaipaa kuuntelijaa ja sitä, että joku välittää, ja vaikkapa puuttuu tilanteeseen, ja näin osoittaa huomannensa hänet.

Usemmiten kuljemme ohi ja mietimme omia tai lähimmäistemme  asioita.

Eihän sen näin pitäisi olla !

Jos voisi antaa edes pienen hetken  ajastaan, huomiostaan tai siitä mitä omistaa,  sille, joka sitä selvästi  kaipaa, olisi hyvä.

Itsekkäät ajatukset saavuttavat meidät ihan omassa arkielämässäkin.

Usein saatamme läheisimmillekin olla kiireisiä ja töykeitä, jos meitä tavoitellaan "sopimattomalla" hetkellä,

Jos osaisimme ajatella toisen parasta ennemmin, kuin omaamme, elämämmekin olisi luultavasti helpompaa.  Antaisimme joskus  elämän soljua eteenpäin omalla painollaan. Luottaisimme johdatukseen, ja Jumalan huolenpitoon.

Uskon tämän sanoman tulleen Jumalalta, omalle kohdalleni, kehotuksena:

 Anna itsestäsi kaikki se, mitä sinulta joku pyytää, tai huomaat jonkun tarvitsevan.

 Asetu palvelemaan ja auttamaan, ajattelematta aina ensi itseäsi ja voimiasi ja varojesi vähyyttä.

Anna, auta, kuuntele, kulje vierellä, anna rakkautta niin paljon, kuin osaat, anna hellyyttä ja kauniita sanoja. Tee tämä kaikille, keitä kohtaat, niin perheessäsi kuin kotisi ulkopuolella.

Jumala sanoo: Jos näin teet, sinulta ei lopu mikään, et näänny etkä väsy. Minä annan sinulle kaiken, mitä tarvitset. Minä pidän sinut pystyssä ja minä hoidan ja kannan sinua.

Sen, minkä toivot itsellesi tehtävän, tee se toiselle. Näin meille opetetaan Raamatussa.

Tänä juhannuksena tahdon rukoilla niiden puolesta, jotka ovat yksin ja kaipaavat ihmistä lähelleen. Ja myös niiden puolesta joiden juhannus ei ole turvallinen, syystä tai toisesta. Rukoilen niiden puolesta, jotka huutavat hätänsä ja kaipuunsa olemalla julkeita ja holtittomia. Jumala rakastaa jokaista, ihan jokaista. Ei hän rakasta syntiä, mutta hän rakastaa syntistä ja haluaa pelastaa jokaisen ja antaa uuden, paremman ja puhtaamman elämän.

Me ihan kaikki tarvitsemme tätä puhdistavaa Jumalan rakkautta. Sillä kaikkihan me olemme syntitsiä ja poispoikenneita. Vain Jeesuksen ristillä tehty sovitustyö voi meidät jokaisen pelastaa oikeaan elämään. Jumala voi avata silmämme näkemään ympärillämme olevat etsivät ja kaipaavat sielut ja herättää halun auttaa ja myös hän antaa rohkeuden ottaa apu vastaan, sillä ei ketään voi auttaa, ennekuin itse nöyrtyy myöntämään, että tarvitsee apua.

Vaikka on kylmä ilma, eikä aurinkoa taida näkyä, kulkee keskellämme hän, joka rakastaa meitä. Hän kulkee kaupungin kaduilla, rannoilla ja kesämökeillä ja kaupunkiasunnoissa. Ja hän voi tulla läpi lukkojenkin, sinne, mihin hänet toivotetaan tervetulleeksi, juhannusvieraaksi. Hän on kaikkein kauneimman kukkakorin luona ja hän on Tammerkosken rannalla ja siellä, missä lasten ei pitäisi olla.

Hän on turvamme aina ja ikuisesti.