IMG_20190731_112136.jpg

 

Ei aina tarvita sanoja kuvaa katsellessa.

Riittää, että kokee hyvän ja turvallisen olon.

Tällä paikalla seisoin joitain päiviä sitten.

Katselin Turrin rannasta Pyhäjärven aaltoihin.

Katselin Jumalan muovaamia kiviä.

Jokainen oli erilainen.

Läheltä katsoen jotkut olivat kauniita kuin korut.

Toiset olivat niin suuria, että niiden komeus näkyi kauas.

Oli paljon kiviä, jotka olivat juuri muovautumassa

uuteen muotoonsa.

Niiden yli aallot löivät jatkuvasti.

Väliin isot tyrskyt osuivat niihin.

Toisinaan hiljainen, lempeä laine vain hipaisi kiven pintaa.

Jossain tällaisessa kiviröykkiössä me jokainen olemme.

Ehkä kerran luulimme jo olevamme tarpeeksi hiottuja.

Mutta sitten tulikin suuri myrskyaalto, joka pärskähti  lujaa

päällemme,

tunsimme taas olevamme myrskyn kourissa,

oikein myrskyn silmässä.

Ei auttanut muu kuin olla ja odottaa

koska myrsky taantuu.

Ainahan se taantuu ja tulee tyven, hiljaisuus.

 

Me emme voi ilmoja ja tuulia säätää.

On paljon meitä voimallisempi Hän,

joka ilmat ja myrskyt lähettää.

 

Ihmisen osa on olla ja nöyrtyä vastaanottamaan kaikki,

mitä Isä meille antaa.


Kun olemme saaneet olla aaltojen hyväilyssä auringon kimmeltäessä vedenpinnalla,

 olemme tunteneet turvalliset kädet ympärillämme.

Meidän on ollut hyvä olla siinä ilman pelkoa tulevasta.


Isä muokkaa ja muovaa

mutta hän myös hyväilee ja lämmittää.

Kaikki koituu parhaaksemme.


Ja kuvassa kauempana siintää silta,

jota pitkin monet rakkaamme ovat palanneet koteihinsa.

Tässä on hyvä olla,

Isän rakkauden ympäröimänä.

Kaikki hänen kädessään.

Elämä,

tämä hetki,

huominen ja kuolemakin.