Lapsenlapseni, neljävuotias pikku tytön tyllerö,

kysyi, haluaisinko nähdä hänen kaikki prinsessapukunsa ?

Tottakai halusin nähdä.

Hetkisen hän viipyi vaatekaapillaan

ja tuli sitten takaisin mukanaan nämä ja

lisäksi kaunis vaaleansininen tuhkimonpuku.

Asettelimme ne yhdessä kauniisti lattialle ja tuhkimopuvun

hän puki ylleen.

Tämä on nykyajan pikkutyttöjen ihana maailma.

Minulla ei koskaan ollut näin kauniita pukuja.

Ei haittaa, sillä ei niitä ollut muillakaan.

Elämä oli silloin toisenlaista.

 

Tälläkin hetkellä me jokainen elämme ihan omanlaistamme elämää.

Jokaisen elämä on yhtä arvokas ja tärkeä,

muodostuupa se sitten millaisista tekijöistä tahansa.

 

Voi kun aina huomaisimme oman elämämme ainutlaatuisuuden !

Isämme Taivaassa on jo luonut meidät erilaisiksi,

olemme saaneet syntymässämme erilaiset elämän puitteet,

olemme kokeneet elämässämme erilaisia asioita.

Me emme koskaan voi elää samoin, kuin joku toinen,

sillä me olemme omia yksilöitämme aina, alusta loppuun saakka.

 

Voisin kirjata kaikki minun elämäni erityiset asiat.

Uskoisin, että hyviä ja mukavia asioita kertyisi luettelooni enemmän

kuin harmittavia ja jopa surullusia.

Molempia toki on useita.

 

Joskus vaikeatkin asiat ovat kuin timantit mustalla sametilla.

Suru voi olla kaunis

ja kyyneleet muodostavat helminauhan, ainutlaatuisen kauniin.

Et ole kenelläkään toisella tavannut aivan samaa, kuin sinun omasi.

 

Ilon hetket muistuvat mieleen, kuin värikäs ilmapallo,

jota ihailen ja koetan pitää lujasti kiinni sen narusta

ja kuitenkin se karkaa käsistä

ja kohoaa ylös, kauas pois näkyvistä.

 

Ruuhkavuodet lapsineen ja työvuoroineen,

pyykkikasat ja rahojen laskeminen tarkasti

voivatkin olla parasta aikaamme.

Muistot niistä säilyvät ja muuttuvat yhä kauniimmiksi

mitä kauemmas se aika on jäänyt taakse.

 

Ne ovat minun muistoni, suruni ja ilon.

Vain juuri minun.

Kukaan toinen ei tunne koskaan täysin samoin, kuin sinä tai minä.

 

Voi että, kuinka upea elämä !

Sillä tämä on juuri minun elämäni.

Ei ole toista samanlaista polkua kuin meidän omamme.

 

Toisten polut risteilevät, myötäilevät, lähentyvät, loittonevat

mutta jokainen astuu omat askeleensa itse.

 

Jumala on kaiken tämän takana.

Hän rakastaa meitä juri tällaisina.

Hän katselee lastensa taivallusta

ja iloitsee iloissamme

ja tuntee murhemieltä

kun meillä on vaikeata.

Mutta Hän tietää, että olemme kotimatkalla

ja Hän tietää koko ajan, missä vaiheessa nyt ollaan.

 

Kiitos Isä juuri tästä minun elämästäni.

Toisenlaista elämää en osaisikaan elää yhtä hyvin.

Tämä on just minulle suuniteltu

ja se on upeata.