IMG_0647.jpg


Osaanko luopua ?

Pieni vauva imee äitinsä rinnasta maitoa.

Imee elämää itseensä ja kasvaa.

Hän oppii monenlaisia asioita

ja koko ajan hän rakentuu

voimistuu ja saa lisää

lisää ja lisää.


Lapsuus vaihtuu nuoruudeksi

aikuisuudeksi.

Kasvun, saamisen ja oppimisen aika

kukoistuksen aika on juuri silloin.


Sitten aivan hiljaa kääntyy lehti.

Huomaamatta

hienoinen harso leijailee elämän ylle.

Enää ei mikään lisäänny tai kasva.

Tässä on nyt kaikki.

Kuin majakkalyhty usvaisessa aamussa.

On myönnyttävä, nöyrryttävä

huomaamaan

monia asioita, jotka vain menivät

eivätkä enää koskaan palaa samanlaisina.

Nuoruuden kauneus, voima ja into

poissa.

Vai onko sittenkään ihan näin ?


Tämä onkin kaunista luopumista.

Tässä on enemmän hyvää kuin ikävää.


Luonnollista luopumista on koko elämämme.

Yksi vaihe menee, jää taakse ja uusi on jo näköpiirissä.

Ei mikään jakso elämässämme ole vähäpätöisempi kuin toinen.

Ei mikään suru ja murhe ole turha

eikä mikään ilon ja onnen täyttymys ole harhaa.

Kun katsoo omaa elämäänsä taaksepäin

se on paikoin vahva ja paikoin ohut harso vain.

Siinä vaihtuvat värit mustasta  upeana välkehtivään taftiin.

Isän kädestä jokainen päivä ja tilanne

on kuin uusi koru tai helmi,

jonka kauneuden huomaa vasta kun se katoaa.


Huominen on Jumalan kädessä

niinkuin tämäkin päivä.

Kiitos Isä, että olet aina kanssamme !