IMG_1420.jpg


Kuuntelin radiosta ohjelmaa

jossa haastateltava kertoi mieleeni painuvan jutun:


Pieni tyttö oli saanut marsun.

Hän rakasti kovasti sitä ja piti sitä paljon sylissään.

Sitten hän tarjosi marsuaan myös isän syliin.

Mutta isä ei oikein välittänyt ottaa karvaista, pikkuotusta syliinsä.

Silloin tyttö katsoi isäänsä suoraan silmiin ja sanoi:

Isä, SYLI  ON  SE  JUTTU !


Syliin ottaminen on juuri se tärkeä juttu meille kaikille.

Osaatko sinä ottaa syliin ?

Ja osaatko olla rauhassa toisen sylissä ?

Olitpa sitten minkä ikäinen tai kokoinen tahansa,

meillä kaikilla  on mahdollisuus  mennä Isän syliin.

Hänen sylinsä on kutsuvasti avoin tänäänkin,

juuri nytkin,

ja juuri sinua varten.

Taivaan Isän suuri ilo on se, että hän saa pitää lastaan sylissään,

hoitaa häntä

ja keinutella rakkautensa keinussa.


Isän toive on se, että me olisimme aina hänen lähellään.

Aivan hänen läsnäolossaan.


Olen lukenut pientä kirjaa, jonka nimi on:

Jumalan läsnäolon harjoitus.

Se innoittaa olemaan kokoajan Jumalan läsnäolossa.

Tämä on asia, jota on harjoiteltava.

Mutta tiedän, että se kannattaa.

Kun tähän ihmeelliseen läsnäoloon pääsee,

ei ole milloinkaan yksin, avuton tai toivoton.

Jos meillä on mahdollisuus saada  olla Kaikkivaltiaan Jumalan

lähellä, aivan lähellä,

meillä ei voi koskaan olla mitään hätää.

Tähän olotilaan on vain yksi ainoa tie.

Se lähtee siitä, että tuntee Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen omaksi Vapahtajakseen,

tahtoo seurata häntä ja

antaa koko sydämensä hänen hallintaansa.

Pyhä Henki on opastajana

niin, että saa löytää tien Isän läsnäoloon.

Siellä saamme olla pelastettuina

Jeesuksen verellä pestyinä ja Jumalalle lunastettuina aina.

Syli on se juttu !

Isän sylissä jokainen saa levätä

ja hänen läsnäolossaan saada uutta voimaa.