Olen äiti.

Olen synnyttänyt, pitänyt sylissäni vauvoja ja

katkaissut napanuoran aikuistuvista lapsistani.

Olen vetänyt lähelleni ja olen irrottanut otteeni.

Olen nähnyt,ettei minua tarvitakaan.

Olen siirtänyt salaa äidin osan itsestäni lapsiini,

tyttäriini.

Eilen ja toissapäivänä tyttäreni synnyttivät.

Toinen Vaasassa toinen täällä lähellä.

Kun kuulin puhelimessa, että lähdemme sairaalaan,

yritin suoriutua tehtävistä, arkipuuhista.

Tarkkailin puhelinta

kuljin se mukanani kaikkialle.

Viestitin- ei vastausta.

Annoin ajan kulua.

Rukoilin ja luotin.

Aikaa kului.

Sitten tuli kuva ja tieto kaikki hyvin, tyttö syntyi !

Olin sanattoman iloinen, nauroin ja yhä uudelleen katsoin kuvaa

pienestä kauniista vauvasta ja äidistä, tyttärestäni.

Hämmentyneen isän ottama kallisarvoinen kuva.

Tyttäreni opettelee käyttämään  itsestään  sanaa, äiti.

Muistan, kuinka hämmentävää, juhlallista ja sittenkin ihan luonnollista.

Kiitos Taivaan Isä tästä lapsesta, jonka annoit syntyä juuri äsken.

Ja kiitos siitä lapsestani, jonka synnytin vuosia sitten.

Anna tämän pikkuisen kasvaa lähellä äitinsä ihoa, lämmössä ja

rakkaudessa sekä huolenpidossa.

Toinen tytär toi nelivuotiaan mummulaan

ja lähti synnytyspolille tarkastukseen.

Tuli soitto:

lähdemme synnyttämään, kun tulee tilaa synnyttää, isossa sairaalassa.

Taas odottelen

hoidan nelivuotiasta poikaa, laitan ruokaa ja nukutan päiväunille.

Kännykkä kilahtaa ja viestissä:

tyttö syntyi. Kaikki hyvin.

Pojan kanssa kootaan palapelejä ja rakennellaan.

Iltapuuro ja iltasatu.

Isoveljen jo nukahdettua tulee valokuva,

jossa suloinen vauva tirkistää isän sylissä sini-valkoraitainen suomipipo päässään.

Kiitän ja ylistän Jumalaa.

Kahdeksan kuukautta tietoisena raskaudesta.

olen miettinyt, toivonut ja rukoillut

että nämä päivät tulisivat.

Että ne olisivat onnea tulvillaan.

Ja nyt ne ovat tässä.

Minähän elän juuri näitä ilon ja onnen hetkiä.

En ole odottanut turhaan, en rukoillut tuuleen,

vaan luottaen vakaaseen Taivaan Jumalaan,

joka on tiennyt nämäkin syntymähetket aivan tarkasti.

Yöllä nelivuotiaan pojan vieressä en saanut unta

en pystynyt nukkumaan,

kiitin vain ja valvoin  onnellisuudesta.

Kiitollisuuden tunne aivan kuin piiritti minut

edestä ja takaa.

Vieressäni pieni isoveli kietoi käsivarsiaan kaulaani.

Aamulla pappa näytti kuvaa pikkusiskosta.

Nauratti, söpö pipopää pikkusisko.