IMG_3386.jpg


Varmaan sinullekin on tuttu Psalmi 23.

Kokonaisuudessaan se on kaunis ja ihanan lohdullinen.

Sitä voisi lukea vaikka joka päivä,

aina se puhuttelee.


Tänä aamuna, ehkä jo ennen heräämistäni,

huomasin toistavani sanoja:


VAIKKA MINÄ KULKISIN PIMEÄSSÄ LAAKSOSSA

EN PELKÄISI MITÄÄN PAHAA,

SILLÄ SINÄ OLET MINUN KANSSANI.

SINÄ SUOJELET MINUA KÄDELLÄSI

JOHDATAT PAIMENSAUVALLASI.

Psalmi 23:4 (uudempi käännös)


Mitä on pimeässä laaksossa kulkeminen juuri minun tai sinun elämässäsi ?

Usein se on kaiketi sitä,

että huomaa olevansa keskellä vaikeuksia

tai jotkin ahdistavat asiat tuntuvat liian suurilta.

Useasti aamuyöllä asiat  paisuvat kohtuuttomuuksiin,

painoja alkaa kerääntyä pieneen mieleemme aivan liikaa.

Vasta aamunkoitto tuo kaipaamaamme valoa

ja uni alkaisi maittaa.


Aamiaisen jälkeen asiat alkavat muotoutua uudelleen

ja saa huomata,

että kyllä tästä taas selvitään.


Joskus kuitenkin on niin,

ettei aamu tuokaan itsessään mitään helpotusta.

On vain tarvottava edelleen raskaan taakan alla.

Mutta silloin nuo yllä mainitut Psalmin sanat

tuovat lohdutuksen,

jos uskot että sinulla on Taivaallinen Isä

joka haluaa sinunlle vain hyvää.


Hän ei olekaan jättänyt meitä yksin pimeimpäänkään laaksoon.

Hän ihan todella on kanssamme

ja hän suojelee ja johdattaa

vaikka ympärillämme olisi vain pimeyttä.


Jos tämän asian ottaa kevyesti ja ajattelee,

että niinhän siinä kauniisti sanotaan,

mutta....

Ei auta, ei tosiaankaan auta silloin

jos näin ajattelet.

Tämä on USKONasia !

On uskottava täysin ja luotettava ihan oikeasti,

että Isä on lähellä ja kannattelee.

Vasta silloin voi saada kokea ihmeen,

Jumala on ihme joka on luonamme

ihan oikeasti.


Jos juuri nyt olet pimeässä laaksossa,

etkä näe mitään valonpilkahdusta,

niin rukoile Jeesusta,

pyydä hänet lähellesi.

Ja sitten usko ja luota, että Hän todella kuulee rukouksesi

ja Hän on oleva sinussa.

Anna itsellesi pieni levon hetki

ja nauti Jeesuksen rakastavasta läheisyydestä.

Yhdessä te selviätte eteenpäin.

Ympärilläsi laakso voi pysyä pimeänä,

mutta Jeesuksen rakkaudessa, valossa ja lämmössä

sinä ja Hän

astutte pois siitä laaksosta,

joka äsken kahlitsi sinut verkollaan.

Kuljet kohti vapautta ja taakkojesi kantaja kulkee vierelläsi

kantaen sinun taakkaasi.

Usko tämä ihan kokonaan.

Et varmastikaan halua jäädä pimeään laaksoon

kun Jeesus antaa valon ja vapauden.