Aikaa on vierahtänyt paljon edellisestä kirjoituksestani.

On tapahtunut paljon asioita, joista olisi ollut hyvä kirjoittaa,

mutta en ole saanut sitä tehtyä.

Pienet tyttöset ovat saaneet nimet ja heistä on ollut paljon iloa.

Suuri Jumalan siunaus on ollut perheemme yllä.

Tämä siunaus on ollut yllämme silloinkin,

kun jouduimme auto-onnettomuuteen.

Säästyimme kaikki kolme pahoilta vammoilta.

Emme saaneet ruhjeita, eikä verenvuotoja.

Murtumia tuli, mutta niistä selvitään.

Joulukin saapui vähällä vaivalla.

Nyt levätessä, oli aikaa keskittyä tärkeinpään.

Sain aivan kuin astua sisään Jumalan Sanaan

ja sitä kautta Beetlehemin seimellekin

Jeesuksen luokse ja sieltä

pääsiäisen valoon ja iloon, pelastukseen.

Rakas Jeesus kasvoi seimenlapsesta koko maailman Vapahtajaksi !

Tämä on joulun sanoma ja tässä tahdon viipyä.

Parantumiseeni vaadittava lepo on tuonut tullessaan suuren siunauksen.

Aluksi en pystynyt rukoilemaan, en jaksanut.

Silloinkin Jeesuksen läheisyys tuntui ja toi rauhan.

Sain viestejä, kuinka monet rukoilivat puolestani.

Silloin jaksoin sanoa Herralle: anna sinä voimaa rukoilijoille.

Ja Herra antoi heille voimaa ja halua rukoilla.

Tätä on olla rukousten kannattelemana silloin,

kun itse ei jaksa muuta  kuin huokaista Isän puoleen.

Herra palkitsee esirukoilijat,

minulta ei vaadita mitään muuta kuin ottaa vastaan.

Isä on hoitanut meitä eteenpäin ihmeellisesti

antaen kipujen väistyä vähitellen

voimien lisääntyä

ja elämänhalun kasvaa.

Läheiset, ystävät ja naapurit ovat tulleet yhä tärkeämmiksi.

Heidän pelastumisensa on alati rukousaiheemme.

Koskaan emme voi tietää, lähdemmekö viimeiselle autoajelulle tai mitä huominen tuo tullessaan.

Rukoillaan, että kaikki olisimme valmiit lähtemään Isän luokse

Jeesuksen kalliilla verellä pestyinä.

Iltarukouksemme lopuksi rukoilemme mieheni kanssa yhdessä

vanhan lasten rukouksen, joka on turvamme yönkin ylitse.

Levolle lasken Luojani.

Armias ole suojani.

Sijaltain jos en nousisi

taivaaseen ota tykösi.

Amen