IMG_20190817_165855.jpg


Syksy tuo tullessaan rehevyyttä luontoon.



Se herkkä vehreys, joka keväällä ilmestyi

ensin koivun hiirenkorviin

ja sitten kaikkialle heräävän luonnon keskelle,

on kesän kuluessa puhjennut kukkaan ja loistoon.

Olemme saaneet elää vihreän luomakunnan ympäröimänä.


Nyt hiljaa,

aivan kuin vaivihkaa

hiipivät toisenlaiset värit näyttämölle.


  

Monet kasvit kertovat kesän loppumisesta.

Tuntuu kuin niiden voimavarat olisi käytetty loppuun.

Viimeiset nuput avautuvat vaivalloisesti ja

monet jäävät avautumatta.


Mutta on silti myös niitä,

jotka juuri nyt ovat uhkeimmillaan ja niiden voimakas hehku

erottuu entistäkin selvemmin

hiljaa kuihtuvan luonnon keskeltä.


Huomaan joka vuosi itsessäni sen,

että kun kesäkukkien loisto alkaa hiipua,

täytän yhä harvemmin kastelukannuani

viedäkseni vettä janoisille kasveille ja kukille.


Ehkäpä tässä elokuussa teen parannusta

ja kastelen kukkiani yhtä säännöllisesti kuin

kesälläkin.

Tosin huomaan kukkien janon hiipuneen ja ne tulevat toimeen

 niukemmalla kastelulla.


Taivaallinen Isä pitää meistä aivan yhtä hyvää huolta

joka päivä,

olimmepa sitten vauvoja tai vanhuksia.

Jokainen aamu saamme luottaa

että Isä kastelee, hoivaa ja vaalii meitä jokaista.

Hän tuntee, loistavan puutarhurin tavoin,

kuinka paljon vettä, ravinteita ja auringon lämpöä me

tarvitsemme ja kestämme.

Ei hän väsy kastelemiseen

vaan aina hän ruokkii meitä

Sanallaan ja kauniilla ihmeillään.

Hänen lämmin rakkautensa on meidän ravinteemme,

jota ilman emme jaksa yhtäkään kukintoamme avata.

Häneltä on kaikki hyvä tullut meidän osaksemme.


Ja Isä lähettää pienen, kauniin nokkosperhosen

kukkien keskelle

kuin viestiksi:

Minä pidän huolen sinusta.

Avaa vain silmäsi ja katsele, kuinka ihmeellinen

on maailma, jonka keskellä elät ja liikut.

Kiitos Isä,

että pidät meistä huolta.