Kauniit, siniset ruusut kukkivat arboretumissa.

Ne avaavat kukintonsa kokonaan

ottaakseen vastaan kaiken, mitä Luoja niile suo;

aurinkoa, lämpöä ja kastetta.

Niin minäkin tahdon itseni avata Jumalan rakkaudelle.

tahdon ottaa vastaan kaiken,

kuin nämä ihanat ruusut elokuussa.

 

Olen saanut kokea auringon lämpöä ja Jumalan rakkautta.

Mutta olen saanut myös kastetta,

ja kovaakin sadetta.

Silloin olisin halunnut sulkeutua tiukkaan nuppuun.

Mutta ei niin voi tehdä.

Ruusut ehkä voivatkin, mutta emme me ihmiset.

Olemme siis täysin Jumalan armoilla.

Häneltä saamme kaiken.

 

Mutta Jumala on meidän rakas Isämme.

Vaikka hän lähettäisi meille mitä ankarimman myrskyn ja tuiverruksen,

olisi hän itse koko ajan mukana ja läsnä.

Hänen rakkautensa meihin ei järky vaikka vuoret järkkyisvät

ja kukkulat horjuisivat.

 

Olen saanut tuntea, kuinka myrskyn kourissa

elämäni suurissa ahdingoissa

Isä onkin ottanut entistä tiukempaan syleilyynsä

ja hänen rakkautensa on alkanut vuotaa minuun niin valtavalla voimalla,

että en voi mitään muuta kuin antautua hänelle

ja luottaa, että hänen käsivartensa ovat juuri ne jotka minua kannattelevat.

 

Myrskyt laantuvat.

Niiden jälkiä näkyy ehkä ympärillämme.

Niille emme voi mitään.

Voimme vain katsoa niitä ja niissäkin alkaa näkyä uuden elämän ja uuden mahdollisuuden alkuja.

 

Älä siis Jumalan lapsi pelkää

vaikka nyt olisit keskellä ankarinta myrskyä.

Jeesus on juuri nyt kanssasi.

Hän on elävänä, voimakkaana ja rakastavana.

Hän ei ole sinua hylännyt.

Hän tietää, että selviät tästä.

Käsi tiukkaakin tiukemmin Jeesuksen kädessä,

sinä selviät.

Ja tulee vielä, ehkä ihan pian, se päivä,

jolloin näet myrskyn jäljet timantteina ruususi terälehdillä.