Ystävyys on ihana asia.

Olen joskus kokenut ystävyyttä,

joka on annettu vain tiettyä tilannetta ja hetkeä varten.

Silloin se on ollut ohikulkijoiden ystävyyttä.

Tilanne ja tilaisuus on tullut

ja tuntemattoman ystävyys on hipaissut.

Silti se on jättänyt jäljen

joka muistuttaa liki tuntemattomasta ystävästä,

 sielunkumppanista.

Näin oli tarkoitus käydä.

 

Sitten on ystävyyttä, joka säilyy vuosien vieriessä.

Ystävyys, joka viriää puhelinsoitosta tai kortista.

Tällainen ystävyys voi olla "lepotilassa"

ja herätä heti jos jokin muistuttaa ystävästä.

 

Olen onnellinen, että minulla on tällaisia ystäviä.

Joskus arkielämä on niin kiireistä

ja täynnä läheisten asioista,

että ystävät jäävät ikäänkuin taka-alalle.

Mutta silti he ovat olemassa

ja se tieto lohduttaa ja tuottaa kiitosmieltä.

Soitan, kun ehdin tai jaksan.

Soitan tai hän soittaa,

kuinka vain.

Mutta olen huomannut, että tämäkin asia on Jumalan käsissä.

Jostain, aivan ihmeellisesti ilmaantuu pieni asia

joka on yhtymäkohta ystävyydelle,

muistutus ystävän olemassaolosta.

Se saa toimimaan niin,

että on miltei pakko ottaa yhteyttä vanhaan ystävään.

Joku voisi sanoa sitä telepatiaksi.

Mutta minulle se on Jumalan puhetta ja hänen johdatustaan.

 

Tässä on kaunis kukka,

luultavasti marraskuunkaktus.

Neljä vuotta sitten ystäväni toi pienen taimen.

Hoidin sitä rennosti ohjeiden mukaan.

Voi mikä riemu, kun tänä syksynä näin ihan pienten nuppujen

muodostuvan lehtien päihin.

Joka päivä seurasin niiden kehitystä.

Sitten ne alkoivat avautua yksi toisensa jälkeen.

Näin on meidän ystävyytemme.

Välillä on levon aika ja välillä kukinta.

Ihana ystävyys

on Jumalan lahja.

Rennosti rakkaudella hoidellen

Isä meitä hoitaa tietäen mitä kulloinkin tarvitsemme.

Ja me pidämme huolta ystävyydestä

rennosti rakkaudella.