Ihana sumu peittää maisemaa.

Lokakuu on alkanut.

Kuka kulkee sumussa?

Sinäkö, vai minä, me molemmat joskus olemme kuin sumun peittämällä sillalla.

Jos sinua pelottaa, ettet löydä tietäsi eteenpäin,

niin luota vaan siihen, että vierelläsi on hän, joka tuntee kaikki polut ja tiet

sinun elämässäsi ja kaikkialla.

Kyllä minäkin toisinaan joudun sumun peittämäksi.

Mutta olen oppinut pyristelemään usvaharson pois päältäni

ja olen alkanut nähdä valon, joka tunkeutuu läpi repeilevän harson.

Olen antanut käteni Isän käteen.

Olenkin tarrautunut siihen kaikin voimin, että alkaisin nähdä tien edessäni.

Ihmeellisesti tuo kädenpuristus antaa voimaa ja varmuutta siitä,

että tästä selvitään selkeille vesille.

Voi miten ihanasti kohta jo aurinko helottaa !

Sen lämpö saa veren kiertämään

ja kaikki murheet on sumu vienyt mennessään.

Oikeasti sama tie on edessäni oli sitten sumua tai ei.

Oikeasti samat vaikeudetkin ovat edessäni,

mutta nyt näen ne eri tavoin.

Näen selkeäasti sen, että tämä on minun tieni,

enkä kulje sitä yksin, vaan kuljen sen Isäni kanssa.

Häneltä viisautta ja apua pyytäen

en kulje harhaan, vaan olen kotimatkalla.

Joskus tie voi olla hankala, mutta kun tietää määränpään, ei pelota

eikä tahdo perääntyä.

Tämä aamu kirkastuu ja tämän päivän salaisuudet saa kokea vain hän, joka on valmis astumaan eteenpäin ja katsomaan, mitä sumun takaa ilmestyy.

Hyvää syyspäivää !