IMG_3297.jpg


Kello on jo aika paljon

ja olen kuin nuorallatanssija.

Tuntuu, että monet asiat pyörivät päässäni

ja ovat viedä tasapainoni.

Olen tänään ollut yhteydessä aika moneen ihmiseen

joilla elämä on vaikeata.

Miksi Jumala laittaa meidät tänne kiikkumaan

ja pyristelemään ?

Huomaako hän sen, että me väsymme ja

olemme toisinaan ihan neuvottomat ongelmiemme kanssa ?


Kyllä Isä meitä katsoo.

Hän katsoo taivaastaan ja samassa on jo aivan lähellämme.

Hän tahtoo tarjota rakkauttaan sinulle ja minulle ihan koko ajan.


Tänäkin iltana me saamme nukahtaa tämän pienen enkelin tavoin.

Vaikka ulkona tuuli puhaltaa,

tumma taivas kaartuu puiden yläpuolella

Isä valvoo !

Asiat jatkavat myllerrystään aivoissani

sanon niille:

Olkaa vaiti, hiljentykää.

Jumala sammuttaa jo valot, minun on aika nukahtaa.

Laitan käteni ristiin ja sanon Isälle:

Valvo sinä, minä en jaksa enää valvoa.


Isä rakastaa meitä ja hänen me olemme

häneltä saamme kaiken hyvän

ja tänä iltana hän

sulkee sinutkin syliinsä ja keinuttaa sinut uneen.