Miksi me elämme niin eri maailmoissa !

Jollakin on mahdollisuus matkustella ympäri maailmaa ja valita aina kallein vaihtoehto kaikesta, mitä ostaa.

Ja toisella ei ole rahaa osallistua 3€ maksavaan ruokailuun.

Kumpi on sitten onnellisempi ?

Toisella on aina ajatuksissa, mitä seuraavaksi hankkisi.

Toinen iloitsee täysin sydämin pienestäkin hankinnasta.

Ei ihminen saa koskaa kyllikseen maallisesta hyvästä. Vaikka hän täyttäisi ison talonsa kaikilla aarteilla, ei se tuo läheskään aina tyydytystä ja rauhaa.

Usein se, joka on oppinut laskemaan euronsa tarkkaan, säästänyt hiukkasen ja sitten voi ostaa vaikkapa uudet kengät,on äärimmäisen onnellinen ja iloinen, että sai ostettua sen, mitä oli jo ehkä viime vuonna halunnut.

Ihmisen sisäinen rauha ja ilo ovat moninverroin arvokkaammat, kuin maallinen yltäkylläisyys.

Jotkut käyvät kalliissa ja arvostetuissa konserteissa. Katselevat ympärilleen ja näkevät vierellään hienosti pukeutuneita ihmisiä, jotka tuoksuvat kalliille parfyymeille. Saavat tyydytyksensä kuuluessaan heihin. Aina ei musiikillisella annillakaan ole suurta merkitystä. Tärkeää on vain olla läsnä siellä, missä on kermaa.

Joku toinen avaa amulla aikaisin ikkunan ja astuu suoraan parhaaseen konserttiin, mitä voi olla. Pienet linnut kevätpuuhissaan livertävät ja laulavat niin moniäänisesti ja ihanasti, että ei voi kuin ihmetellä ilmaista konserttia kotinsa edustalla.Ei ehkä tuoksu kallis parfyymi, mutta tuoksuu voimakas, huumaava kevään tuoksu. Tämä saa nousemaan kiitosmielen. Ja saa kokea olevansa osa elävää luomakuntaa.

Jumala on niin ihana, hyvä ja rakastava, että hän antaa lapsilleen parasta ja aivan ilman rahaa !

Isä sanookin meille kaikille: etsikää ensin taivastenvaltakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan. Ja vielä hän antaa meille rauhan, ei sitä, jonka tuo raha tai menestys, vaan hänen oma rauhansa, joka on kestävä ja ihmeellinen.

Ihmiset eivät aina voi ymmärtää toisiaan. Ei olekaan helppoa asettua toisen paikalle, jos ei ole kokemusta tai kykyä edes katsoa ympärilleen. Jos pysähdyt kadulla katsomaan ohikulkevia ihmisiä, näet monenlaista kulkijaa. Jumala rakastaa ihan jokaista. Yhtä paljon maassa istuvaa kerjäläistä kuin upeasti pukeutunutta herraa tai rouvaa. Ihania Jumalanluomia olemme kaikki, Kaikille kuuluu Jumalan rakkaus.

Kiitos taivaallinen Isä ihan jokaisesta ihmisestä maailmassasi !

Hyvää tätä päivää !