perjantai, 25. toukokuu 2018

Lupa olla onnellinen- äitinäkin

IMG_0296.jpg

Syreenin ihana tuoksu ilmassa

aivan kuin lapsuudenkotini pihalla.

Suloinen tuoksu ja kauniit kukat

vievät minut aivan kuin paratiisiin.

Ainakin uskon, että siellä tuoksuivat ja loistivat suloiset kukat ja puut.

Tunnen sydämessäni suurta iloa ja kiitollisuutta

kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on minulle suonut.

Koen halua ylistää ja kiittää Jumalaa.

Ajattelen, että en ole ansainnut näin hyvää olotilaa ja

onnellisuutta.

Onkohan tämä vain ohikiitävä elämänvaihe ?


Monen lapsen äitinä

mietin ja ajattelen lastemme elämää.

Jos joku heistä on surullinen tai hankalassa tilanteessa,

onko minullakaan oikeutta kokea olevani onnellinen ?

Juuri, kun kaikki voisi olla täydellisen hyvää,

tunnenkin pienen kiven murusen hiertävän sydämessäni.

Voin vaientaa sen tuntemuksen

tai voin sallia sen kaivautumisen yhä syvemmälle omaan sydämeeni,

kunnes se vie minut mennessään keskelle tuskaa,

oman lapseni tuskaa, jonka olemassaolosta en ole edes varma

- onko sitä olemassakaan?

Enhän elä lapseni elämää.

Voin vain kuvitella ja paisutella asiaa itsessäni.


On opeteltava aina vain kärsivällisyyttä.

Jos soittooni ei aina vastata,

jos en saa tekstiviestiini vastausta.

Olen kärsimätön ja itsekäs.

Joskus tällaisen odotuksen jälkeen tulee kuvallinen viesti

joka onkin täynnä iloa ja rauhaa,

eikä tietoakaan surusta.


Miten tämä äitinä oleminen onkaan vaikeaa!

Haluaisi olla hyvä, välittävä ja avulias äiti

miltei kaikkivaltias ja -taitava.

Ja olenkin vain ihan tuiki tavallinen äiti.

Mutta kuitenkin paras äiti omille lapsilleni.

Rukoileva äiti on hyvä äiti.

Sellainen äiti, joka kantaa lastaan rukouksin

ja luottaa, että häntä kannattelevat Iankaikkiset  käsivarret,

jotka eivät milloinkaa väsy kantamaan.

Ei edes silloinkaan, kun aivan kaikki lepää niiden rakkaiden käsien varassa.

Täydellisesti luottaen tulen taas luoksesi Jeesus!

Ja rukoilen, siunaa lastani ja kanna häntä.

Hän ei ehkä vielä edes ymmärrä kuinka turvassa hän onkaan,

kun sinun kätesi ovat hänen alapuolellaan.


Kiitos Jeesus, että saan olla onnellinen.

Saan iloita syreenien tuoksusta ja auringonpaisteesta.

Minun voimani eivät pitkälle kanna, mutta sinun voimasai,

Rakas Jeesus, ei lopu koskaan.


torstai, 3. toukokuu 2018

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa...

IMG_1420.jpg


Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,

en  pelkäisi mitään pahaa,

sillä olet minun kanssani.

Sinä suojelet minua kädelläsi,

johdatat paimensauvallasi.


Tämä on yksi jae Psalmista 23.


Uskon, että jokainen meistä joutuu joskus kulkemaan pimeässä laaksossa.

Aurinko paistaa täydeltä terältään

ja lämmittää.

Tuntuu, että nyt on kaikki hyvin.

Sitten aivan yllättäen taivas täyttyykin synkistä pilvistä.

Joudumme rajuilman keskelle

ja olemme kuin pimeimmässä laaksossa.


Tällainen säätilan muutos yllättää kulkijan.

Voi tulla viesti, joka muuttaa kaiken.

Viesti voi tulla luoksemme monin keinoin.

Ei ole väliä

tuleeko se kännykästä, postin kuljettamana tai

jonkun kohtaamamme henkilön kautta.

Ikävä asia vain jysähtää yllemme,

ja sillä hetkellä se pimentää koko tienoon ympärillämme.


Juuri silloin tarvitsemme Jumalan apua.

Jumalan apu tulee ihmeellisesti Sanan kautta.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,

en minä pelkäisi mitään pahaa,

sillä SINÄ OLET MINUN KANSSANI.

SINÄ SUOJELET MINUA KÄDELLÄSI

JA JOHDATAT PAIMENSAUVALLASI !


Näin sinä sanot juuri minulle, juuri tässä, missä nyt olen.

Koska minulla ei ole mitään muuta todellista

kuin Sinun Sanasi,

minä tarraudun kaksin käsin tähän sinun lupaukseesi.

Vaikka matkani jatkuisi laakson pohjalla,

Sinä todella olet kanssani ja näet mitä minulle tapahtuu.

Sinun vakaa ja varma läheisyytesi karkoittaa pelon

ja epävarmuuden.

Yhdessä kanssasi, Jeesus, kuljemme kohti päivän valoa.

Ja sinä annat minulle rauhan,

vaikka myrsky vielä pauhaa.

Tällainen on vain Sinun rauhasi !

Sinuun tahdon luottaa aina.


Jos kuljen auringossa ja lämmössä,

en  voi ymmärtää,

mitä on sinun voimasi ja turvasi minulle hädässä.

Vain hädässä ja mustassa laaksossa kulkenut

ja Herralta avun saanut voi tietää,

mitä on Vapahtajan läheisyys

ja Hänen rakkautensa meitä täällä maanpäällä vaeltavia kohtaan.


Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,

en pelkäisi mitään pahaa,

sillä sinä totisesti olet kanssani

ja kannat minua sylissäsi

kunnes olemme selvinneet tyyneyteen ja rauhaan.

Jeesuksen Kristuksen läsnäoloa ja rauhaa sinulle,

joka nyt etsit tietä valoon

pimeässä laaksossa.

Usko, Jeesus on kanssasi juuri nyt ja juuri siellä,

missä olet .

Ota vastaan Hänen rakkautensa.


sunnuntai, 28. tammikuu 2018

Iltalukemista aikuisille

IMG_0094.jpg


Kesällä eräs tuttavamme lainasi meille kirjan.

Sen oli kirjoittanut eläinlääkäri James Herriot.

Kirjan nimi oli: Elämäni kissat.

Koetin lukea sitä, mutta jostain syystä en päässyt siihen "sisälle".

Mieheni alkoi lukea sitä illalla ääneen sängyssä.

Se osoittautui aivan ihanaksi kissa kirjaksi.

Toisen lukemana se oli hyvää iltalukemista.

Voin suositella sitä kaikille kissojen ystäville

ja myös niille, jotka eivät vielä pidä kissoista.


Tästä iltalukemisesta tulikin hyvä tapa.

Seuraavaksi sain kuulla hienon hengellisen kirjan.

Helmenkalastajat.

Sen on kirjoittanut Jukka Rokka v. 1990.

Kirjan alku tuntui aika hitaasti etenevältä.

Mutta aika pian sen sisältö muuttui jännittäväksi.

Nuori pariskunta elää Hirosiman atomipommin jälkeistä aikaa Japanissa.

Kristinusko tekee hiljaista tuloaan.

Perheen äiti ja kaksi lasta ottavat Jeesuksen vastaan sydämeensä.

Tästä syntyy katkera taistelu budhalaisen, karkean isän kanssa.

Monena iltana kyyneleet nousivat silmiini, kun mieheni luki

rauhallisella äänellä kirjaa.

Kirjan loppu osassa isän on annettava periksi,

sillä Jeesus ilmestyy hänelle.

Hänen pelastumisestaan on maksettava kallis hinta,

hänen ainoa poikansa menehtyy hakiessaan isälleen

maailman kauneimman ja suurimman helmen.

Vaikka tämä isä oli paha ja ilkeä, hän oli Jeesukselle kallisarvoinen helmi,

jonka hän tahtoi omakseen.

Uskossa oleva poika oli valmis luopumaan omasta elämästään

saattaakseen julman, mutta hänelle silti rakkaan, isänsä Jeesuksen luokse.


Seuraavaksi aloimme iltaisin lukea 404 sivuista, paksua kirjaa,

nimeltään Usko yksin.

Sen on kirjoittanut Bo Giertz.

Erittäin mielenkiintoinen teos.

Siinä on kaunista kuvausta luonnosta.

Kerrotaan niin kauniisti aamunkoitoista ja vuodenaikojen vaihtumisista

ja kaikesta ympärillämme olevasta Jumalan luomasta,

että ne muodostavat kauniin ja herkän taustan niille

kamppailuille, joita kirkonmiehet tässä käyvät.

Kirjan loppua kohden hengellisyys saa uusia ulottuvuuksia.

Jeesuksen todellinen työ ja merkitys alkavat kirkastua.

Katolilaisen kirkkoherran on vaikea luopua omista liturgioistaan ja

kaavoistaan, vaikka teloitustuomio on muutaman minuutin päässä.

Lopulta hänen on myönnyttävä siihen, että yksin uskosta

hänellekin on taivas avoinna.

Huolimatta niistä synneistä, joihin hän kokee syyllistyneensä.

Hän uskaltautuu luottamaan yksin armoon, Jeesuksen sovitukseen

hänenkin kohdallaan.


Tämäkin kirja on paikkapaikoin niin voimallinen ja koskettava

että se menee syvälle omaan sydämeen.

Meillä kenelläkään ei ole muuta toivoa, kuin pyytää Jumalalta sellaista uskoa, johon ei meillä itsellä ole mitään osuutta.

Usko on lahjaa, sitä ei voi itse itselleen luoda.

Sitä ei voi kukaan toiselle väkisin antaa, ketään ei voi pakottaa

uskomaan, sillä siihen ei ihminen pysty.

Armosta Jumala lahjoittaa meille uskon.

Usko on ainoa tie iankaikkiseen elämään, syntien anteeksiantamiseen.


Lapsena en muista, että minulle olisi juuri koskaan luettu iltasatua.

Meidän perheessä on ollut aina tapana lukea lapsille illalla.

Iltarukous ja lukeminen on antanut hyvän ja turvallisen olon

johon on ollut helppo nukahtaa.


Ehkä nyt on minun aikani saada nauttia iltaluennasta.

Tämä on ollut ainakin meille oikea löytö.

Nyt jo mietimme, mitä seuraavaksi luetaan.









perjantai, 26. tammikuu 2018

Suorittamisesta iloon ja valoon

IMG_0096.jpg


Taidankin jäädä tähän elämänrytmiin.

On joskus tuntunut ikävältä olla aika syrjässä monesta asiasta

ja ystävistä.

Mutta nyt, ajan riennettyä eteenpäin hiljaiselossakin,

huomaan Isän suuren siunauksen ja

rakkuden läsnäolon aivan uudella tavalla.

Moneen viikkoon en ole leiponut paljoa mitään,

pari todella helppoa kakkua vain.

En ole penkonut villalankoja tai sukkaohjeita uusista malleista.

En siirrellyt huonekaluja uusille paikoille

enkä vaihdellut verhoja.

En kyllä ole voinut olla avuksikaan lastenlasten hoidossa.

(se on ollut harmi).

Olen ollut suorittamatta oikeastaan yhtään mitään.

Voisinko sanoa, että olen opetellut laiskottelemaan.


Onneksi täällä on mieheni,

joka on opetellut aivan uusia asioita kodinhoidosta.

Talousaskareet ovat sujuneet oikein hyvin.

Kissan hoitoon hän on paneutunut uudella innokkuudella.

Ruokinta ja kissanvessan siivouskin onnistuvat hyvin.

Vähitellen huomaan Nani-kisun leimautuneen mieheeni

pääasiallesena ruokkijana

ja minuun lähinnä rauhallisena seuralaisena.


Enpä taida enää kaivata entistä touhuilua lainkaan.

Tuntuu, että koko perhe-elämämme ajan olen aina ollut

tekemässä, touhuamassa ja suorittamassa.


Tämä on varmasti aika monelle tuttu polku.

Jossain vaiheessa Jumala ottaa hellävaroen niskasta kiinni

siirtäen omalle hyllylleen lepäämään

ja osoittaa, että vähempikin on ihan hyvä.

Aivan, kuin ymmärtäisin Jumalan sanovan

että vähemmällä tekemisellä

ehtii enemmän ja voi saada enemmän aikaiseksi.


Paikallaan ollessamme Jumala puhuu selvemmin.

Vaikka hän kuiskaisi vain,

senkin voi kuulla.

Hän antaa silmiimme ihmisiä, läheisiä, kaukaisia tai vieraita.

Kehottaa rukoilemaan.

Hiljaa ollessamme hän availee solmuja

ja ratkoo puolestamme ongelmia.

Karkottaa pelon ja

tuo lohdutuksen ja rauhan.

Hän lupaakin tuoda oman rauhansa

ei sellaista mitä maailma tarjoaa,

sehän ei meille edes rauhaa annakaan,

vaan todellakin oman rauhansa hän antaa.


On sittenkin parempi olla Maria,

joka pysähtyi istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja

sai kokea Jeesuksen läheisyyden.

Martta halusi palvella

mutta pieni katkeruuden verso vei varmasti

palvelemisenilon sydämestä.


Aina ihmeellinen valo loistaa pimeässäkin illassa.

Jumala lähettää meille monia kauniita valoja

kirkkain ja suloisin on kuitenkin valo,

joka loistaa hänen rististään.

Tähän valoonkin muistaa katsoa

vain silloin kun muut asiat jättää sivuun

ja istuutuu Jeesuksen lähelle.



perjantai, 19. tammikuu 2018

Esirukous sukujemme puolesta

IMG_1605.jpg


Aamuisin, kun rukoilemme mieheni kanssa monien asioiden puolesta,

melkein ensiksi rukoilemme lastemme ja heidän perheidensä puolesta.

Uskon, että aika monet vanhemmat tekevät näin.

Nyt olemme ihmeellisellä tavalla saaneet kehoituksen

rukoilla lisäksi koko sukujemme puolesta.

Tuomme Isän eteen kaikki mieheni sukujen, Nurmisten ja Pasurien, jäsenet.

Ja sitten minun sukujeni, Lehtisen ja Uotilan sukujen ihmiset.

Rukoillessamme näin kaikkien sukulaistemme puolesta

aivan kuin näemme isoja joukkoja,

vauvoja, nuoria, keski-ikäisiä, senioreita ja vanhuksia

seisovan Jumalan kämmenellä.

Sukulaisiamme on varmasti ympäri maailman

 erilaisissa elämäntilanteissa.

Emme heistä tunne, kuin pienen joukon.

Jokainen tarvitsee esirukousta, ihan meistä jokainen.

Joskus tässä rukoustilanteessa nousee joku serkku tai

muu sukulainen erityisesti esille.

Uskon, että kaikissa suvuissa on uskovia, jotka rukoilevat

sukujensa puolesta.

Me saamme olla kuin vankat puut, jotka päivittäin kannamme

sukujemme kaikkia haaroja kohti Jumalan valtaistuinta

Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Jumala kuulee ja antaa silmujen puhjeta jokaisessa oksassa ajallaan.

Kannetaan uskollisesti isojen ja monihaaraiset sukujemme rakkaita ihmisiä

Jeesuksen hoitoon.

Ajallaan saamme nähdä pelastuneiden suuren joukon,

jossa mukana rakkaiden sukujemme ihmisiä,

kun olemme perillä Jumalan luona.

*****

... ja hän on puhuva sinulle sanoja,

joiden kautta sinä pelastut,

ja koko sinun perhekuntasi.

Apt.11:14


Meille on annettu tämä tehtävä.

Me jaksamme

Pyhän Hengen voimassa,

joka meissä vaikuttaa.




  • RSS/Atom-syöte

    RSS/Atom-syöte
  • IHMISSUHTEET, ONNELLISUUS, ILO, VALO, VARJO

  • Henkilötiedot