HEI RAKAS YSTÄVÄNI VUOSIEN TAKAA !               

Sain sinulta tämän suloisen taskuristin.

Minun  piti säilyttää sitä aina taskussani ja kun oli

tulossa jotain, mihin tarvitsin Isän apua, olisin kenenkään huomaamatta pidellyt sitä sormissani taskun uumenissa, se olisi muistuttanut minua

Isän rakkaudesta minua kohtaan ja hänen

läsnäolostaan.

Pidinkin sitä aluksi juuri niin.

Sitten se siirtyi pöydälle. Siinä se joskus pääsi pölyttymään.

Laitoin taskuristin laatikkoon. Sinne se  unohtuikin,

Latikoita siivotessani se tuli käteeni ja silloin muistin sinut, ystäväni.

Ennen tapasimme usein, soittelimme ja autoimme toisiamme lastenhoidossa. Vaikka muutit perheesi kanssa vähän kauemmaksikin, se ei haitannut yhteydenpitoamme.

Meitä yhdisti pari tärkeätä asiaa, molemmat rakasitimme Jeesusta ja olimme molemmat suurperheen äitejä.

Elämä ei ole ollenkaan aina helppoa ja auvoista, vaikka ulospäin näyttääkin suloiselta katsella isoa perhettä, jossa lapset pyörivät onnellisen äidin ja isän ympärillä. Arki on joskus ihan toista. Äitinä oleminen vaatii todella paljon kärsivällisyyttä, venymistä ja ennen muuta paljon työtä perheen hyvinvoinnin eteen.

Yritin tukea sinua ja olla vierelläkulkija, niin hyvin, kuin osasin ja omilta askareiltani ehdin. Sinua vanhempana, vähän kuin isona siskona, koetin kannustaa ja ohjata eteenpäin. Rukoilin puolestasi ja perheesi puolesta tosi paljon.

Silti et jaksanutkaan enää. Teit oman päätöksesi ja jätit kaiken. Muutit pois siitä kaikesta ahdistavasta tilanteesta. Halusit raitista ilmaa ja löysit sitä jostain muualta.

Tällä hetkellä en tiedä tarkalleen, missä olet tai miten voit. Yhteystietojasi minulla ei ole.

Enkä niitä halua selvittääkään, sillä pallo on nyt sinulla.

Minä olen täällä samalla paikalla, kuin aina ennenkin.Puhelinnumeronikin taitaa olla pysynyt samana.

Odotan vain soittoasi, ja sitä, että tupsahdat kotipihaamme yhtä kauniina ja hehkeänä, kuin aina ennenkin.

Aikanaan ratkaisusi harmitti minua tosi paljon. Rukoilin puolestasi ja toivoin sinun palaavan kotiisi lastesi ja miehesi luo.

Mutta nyt vuosien jälkeen olen ymmärtänyt, että ehkä valitsit sittenkin oikeamman vaihtoehdon. Niinkauan kuin on elämää, niinkauan on toivoa. Et päätynyt mihinkään epätoivontekoon. Jumala on sittenkin varjellut sinua ja perhettäsi.

Yhtä lapsistasi tapaan kerran tai kaksi vuodessa. En utele asioitasi, eikä hänkään oikein tiedä.

Vain tulevat päivät ja kuukaudet näyttävät, mitä on tulossa.

Otän tämän sinulta saamani kauniin taskuristin. Puristan sen lujasti käteeni ja sanon Isälle: Pidäthän huolta ystävästäni. Me kaikki tarvitsemme sinun anteeksiantoasi. Ilman sitä ei kukaan jaksa elää, Rakas Isä, vedä hänet jälleen syliisi, pidä lujasti kiinni. Paranna kaikki hänen haavansa ja ota armoihisi, niinkuin otit hänet ennenkin.