Sain ystävältäni kauniin kukan

ystävänpäivänä helmikuussa.

Koetin hoitaa sitä hyvin,

kuitenkin vähitellen sen kukat kuivuivat ja ne oli pakko

leikata pois.

Annoin sen viipyä ikkunalaudalla

ja siinä se sai auringonvaloa.

Hoidin sitä parhaan kykyni mukaan.

Jonkin ajan kuluttua huomasin

että siihen oli ilmestynyt pienen pieniä kukan nuppuja.

Se tuntui viihtyvän hyvin.

Se sai valoa ja vettä riittävästi.

Kukat alkoivat avautua varovaisesti.

Ensin vain yksi kukka, sitten joka päivä yhä uusia kukintoja ilmaantui.

Olin kovin ihastunut tähän kukkaan.

Olin jo luullut menettäneeni sen  kokonaan,

mutta se oli elinvoimainen ja kukoistaa edelleen kauniina

ikkunalaudallani.

Siinä se on ilonani ja muistuttaa minua siitä,

että joskus omassakin elämässäni huomaan kaikkien kukkien jo kukkineen

ja edessä näyttää olevan ankea arki.

Mutta  silloin Jumala on jo valmistelemassa uusia, kauniita kukkia elämääni.

Hän on minun kukkahoitajani.

Ensin hän on leikannut pois huonot kukat tai ne, joiden aika on ohitse.

Hän kastelee ja antaa lämpöä ja rakkautta niin,

 että uudet nuput valmistuvat salassa

ja vähitellen alkavat avautua.

Hetken levättyäni saan taas uudelleen kukoistaa.

Miten onkin niin, että kaikki ympärillämme vakuuttaa meille,

että Isä on hyvä ja suuri, kaikkivoipa.

Hän muuttaa erämaan niityksi, jossa raikas vesi solisten virtaa.

Hän avaa uusia alkuja sinne, missä oli vain kuivuneet korret.

Hän rakentaa uutta sinnekin, missä ollaan elämän raunioilla

eikä mitään toivoa paremmasta ole näkyvillä.

Isä, Jumala, auta meitä lapsiasi avaamaan silmämme

näkemään sinut ja sinun työsi kaikkialla

ympärillämme ja toisissa ihmisissä,

sillä sinä totisesti teet uutta.

Ja kaiken sinä teet parhaiten

sillä sinä teet kaiken

RAKKAUDELLA.