Taidankin jäädä tähän elämänrytmiin.

On joskus tuntunut ikävältä olla aika syrjässä monesta asiasta

ja ystävistä.

Mutta nyt, ajan riennettyä eteenpäin hiljaiselossakin,

huomaan Isän suuren siunauksen ja

rakkuden läsnäolon aivan uudella tavalla.

Moneen viikkoon en ole leiponut paljoa mitään,

pari todella helppoa kakkua vain.

En ole penkonut villalankoja tai sukkaohjeita uusista malleista.

En siirrellyt huonekaluja uusille paikoille

enkä vaihdellut verhoja.

En kyllä ole voinut olla avuksikaan lastenlasten hoidossa.

(se on ollut harmi).

Olen ollut suorittamatta oikeastaan yhtään mitään.

Voisinko sanoa, että olen opetellut laiskottelemaan.

Onneksi täällä on mieheni,

joka on opetellut aivan uusia asioita kodinhoidosta.

Talousaskareet ovat sujuneet oikein hyvin.

Kissan hoitoon hän on paneutunut uudella innokkuudella.

Ruokinta ja kissanvessan siivouskin onnistuvat hyvin.

Vähitellen huomaan Nani-kisun leimautuneen mieheeni

pääasiallesena ruokkijana

ja minuun lähinnä rauhallisena seuralaisena.

Enpä taida enää kaivata entistä touhuilua lainkaan.

Tuntuu, että koko perhe-elämämme ajan olen aina ollut

tekemässä, touhuamassa ja suorittamassa.

Tämä on varmasti aika monelle tuttu polku.

Jossain vaiheessa Jumala ottaa hellävaroen niskasta kiinni

siirtäen omalle hyllylleen lepäämään

ja osoittaa, että vähempikin on ihan hyvä.

Aivan, kuin ymmärtäisin Jumalan sanovan

että vähemmällä tekemisellä

ehtii enemmän ja voi saada enemmän aikaiseksi.

Paikallaan ollessamme Jumala puhuu selvemmin.

Vaikka hän kuiskaisi vain,

senkin voi kuulla.

Hän antaa silmiimme ihmisiä, läheisiä, kaukaisia tai vieraita.

Kehottaa rukoilemaan.

Hiljaa ollessamme hän availee solmuja

ja ratkoo puolestamme ongelmia.

Karkottaa pelon ja

tuo lohdutuksen ja rauhan.

Hän lupaakin tuoda oman rauhansa

ei sellaista mitä maailma tarjoaa,

sehän ei meille edes rauhaa annakaan,

vaan todellakin oman rauhansa hän antaa.

On sittenkin parempi olla Maria,

joka pysähtyi istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja

sai kokea Jeesuksen läheisyyden.

Martta halusi palvella

mutta pieni katkeruuden verso vei varmasti

palvelemisenilon sydämestä.

Aina ihmeellinen valo loistaa pimeässäkin illassa.

Jumala lähettää meille monia kauniita valoja

kirkkain ja suloisin on kuitenkin valo,

joka loistaa hänen rististään.

Tähän valoonkin muistaa katsoa

vain silloin kun muut asiat jättää sivuun

ja istuutuu Jeesuksen lähelle.