Tänä aamuna katseeni osui tähän pieneen tauluun seinälläni.

Kauniit puukehykset on nuorin poikamme tehnyt koulussa puutöissä. Kehysten keskellä on kauniista kankaasta tehty "tyyny" ja edessä on vielä lasi. Tämä on  hieno työ. Ja minulle rakas.

Olen llaittanut tähän tauluun, lasin taakse pikkuisen enkelin.

Jos katsot tarkasti, voit huomata, että enkeliltä puuttuu toinen siipi miltei kokonaan.

Olin joskus ostaessani äidilleni kukkia, laittanut tämän enkelin koristeeksi kukkakimppun.

Kun äitini alkoi sairastella, ja hän joutui usein piipahtamaan terveyskeskuksen vuodeosastolle useaksin päiväksi,

niin huomasin, että tämä pieni enkeli seisoi tomerasti äitini yöpöydällä.

Kotiin lähtiessään sairaalasta hän laittoi enkelin käsilaukkuunsa.

Tätä reissua pikku enkeli teki äitini matkassa monta kertaa.

Sitten tuli se päivä, kun äitini ei enää palannut omaan kotiinsa laukkuineen ja enkeleineen.

Äitini sai ottaa sen kauan odottamansa askeleen ja siirtyä taivaan kotiin, Jeesuksen luokse.

Menin katsomaan äitiäni vuodeosastolle. Hänet oli tuotu päiväsaliin, sillä oli miltei puoliyö. Kaikki muut potilaat olivat huoneissaan nukkumassa.

Hoitaja sytytti kynttilän. Kysyi halusinko olla äidin vieressä yksin, vai toivoinko hänen jäävän luoksemme ?

Olin mielelläni yksin rakkaan äitin vierellä.

Muutamaa tuntia aikaisemmin olin vielä jutellut hänen kanssaan. Hän oli toivottanut minulle Herran läsnäoloa poislähtiessäni. Ja minä samoin hänelle.

Nyt olin äidin kanssa kahden.

Hänen poskensa oli viileä ja samoin sormet, kämmenet ja koko kädet. Tunsin sen, kun silitin poskea ja kättä.

Tämä on minun rakas äitini. Puhuin hänelle. Kerroin, kuinka paljon olin häntä aina rakastanut.

Olimme puhuneet jo aikaisemmin kaiken tarpeellisen. Mitään selvitettävää en kokenut meillä olleen.

Hetken päästä tuli isoveli vaimonsa kanssa paikalle.

Yhdessä istuimme. Kerroimme kaikkia hyviä muistoja äidistä.

Ehkä itkimme. Päällimmäisenä oli kuitenkin sanoinkuvaamaton rauha siinä iltahetkessä äidin vierellä.

Rukoilimme, kiitimme äitiä ja siunasimme hänet kotimatkalle, Isän luokse.

 

Ja sitten tämä pikku enkeli.

Minulle annettiin muovikassissa äidin tavarat poisvietäviksi.

Löysin tavaroiden joukosta tämän yhteisen enkelimme.

Enkeli oli kadottanut toisen siipensä. Se löytyi käsilaukun pohjalta.

Tarkoitus oli se liimata, mutta se on jäänyt tekemättä.

Tämä muisto äidistä, meidän yhteisitä hetkistä, jolloin puhuimme Jumalasta, Jeesuksesta ja taivaasta, on läsnä, kun katson tähän siipirikko enkeliin.

Kerran minäkin olin ehjä, niinkuin tämä koriste-enkeli.

Elämän aikana kuitenkin jokainen meistä saa kokea kolhuja. Siipi voi vahingoittua. Ja ihmiseen tulee säröjä ja haavoja.

Mutta se ei haittaa mitään.

Pikku enkeli kelpasi äidille hyvin, vaikka se olikin hiukan särkynyt.

Samalla tavalla minäkin kelpaan Jumalalle. Olen oikeastaan hyvin kaunis ja kallisarvoinen hänen silmissään.

Hänen poikansa, Jeesus Kristus, korjaa ja parantaa kaikki haavamme. Hän tekee meistä ehjiä yhä uudestaan.

Älä sinäkään pelkää, jos tunnet itsesi tänään pikku enkelin kaltaiseksi.

Muista, että olet aarre, aivan ainutlaatuinen, juuri sellaisena, kuin olet.

Jumalan silmäterä !                                                                                     !