Tänään on jo pakko olla aikaa siihen, että saan kirjoitettua edes muutaman rivin.

Kun joulu on hiljalleen lähestymässä, niin monenlaiset asiat vievät aikaa.

Toisinaan on tunne, että selän takana on joku, joka kokoajan vaatii

tekemään ja suorittamaan.

Ei se oikeasti voi olla niin !

Eilen aamulla ajattelin, että tänään en antaudu tähän alitajunnan komenteluun.

Tiedän, ettei Jumala vaadi meiltä yhtään enempää

kuin mihin me pystymme tai mitä me jaksamme.

Ymmärsin, että se on se ainainen paholainen, joka ajaa meitä tekemään yhä enemmän

ja enemmän, niin, että väsyisimme.

Eilen aamulla vietin aamuani ihan rauhassa. Litoin jopa kännykkäni 

äänettömälle.

Tärkeintä oli se, että vietin kylliksi aikaa Jumalan kasvojen edessä

kiitospsalmeja ja Raamatta muualtakin lukien ja rukoillen.

Halusin olla myös ihan hiljaa ja kuunnella

onko Jeesuksella minulle asiaa.

Hänen rakkautensa tuli minua vastaan ja sain rauhan sydämeeni.

Tunsin kelpaavani Isälle juuri tällaisenaan.

Ihmeellistä, että illalla huomasin saaneeni tehdyksi hyvin kaiken sen, mitä olin ajatellutkin.

Istuin neulomaan joululahja sukkaa lapsenlapselle.

Oli kiitollinen ja lempeä olo.

Tänään haluaisin oppia enemmän läsnäoloa toisten läsnäollessa.

Rukoilen, että saisin läsnäolon lahjan Jumalalta.

Olisi suurta osata kuunnella toista

ilman, että keskeytän, vertailen omia kokemuksiani tai annan ohjeita.

Usein lähimmäiselle kipujen keskellä on parasta se, että toinen kuuntelee

niin, että on ihan oikeasti läsnä ja kuulee.

Samalla hiljaa rukoilee ja kantaa toista Jeesuksen sylihoitoon.

Hyvää ja onnellista Itsenaisyyspäivää !