Elämässä on kaikella määräaikansa
niin sanotaan Raamatussa,
kirjassa jota rakastan.
Tätä lausetta olen miettinyt viime aikoina,
kun olemme luopumassa talostamme
jossa olemme asuneet kolmekymmentä vuotta.
Muutimme taloon ja teimme siitä kodin muokkaamalla ja remontoimalla.
Neljän lapsemme kanssa elimme siinä arkeamme onnellisina.
Perheemme kasvoi vielä kahdella lapsella
ja niin meitä oli taloa jakamsssa iso joukko.
Piha oli ahkerassa käytössä.
Lasten leikit
vauvan päiväunet vaunuissa
perunamaa ja pensaat marjoineen
pyykit narulla kuivumassa leppoisassa tuulessa.
Kesällä grilliruoan tuoksu ja kukkien loisto
saivat viipymään niin aikuisen kuin lapsenkin
pihamaalla joskus iltahämäriin asti.
Talviset lumileikit , lumilinnat ja -ukot.
Hiihtämisen harjoittelu ja viereisen metsän pulkkamäki
oli käytössä jo ensilumen leijaillessa maahan.
Ja kaikki muu tässä talossa ja pihapiirissä
on ollut meidän valtakuntaamme
meidän turvapaikkamme ja -satamamme
jonne on ollut hyvä ja turvallinen tulla
myös tuiskuista ja sateista.
Nyt,
on aika ajatella uudella tavalla.
On suunnattava ajatukseet ja katseet kohti tulevaisuutta.
On oikeastaan aika ihmeellistä, että uusi on edessä aina
vaikka olisi minkä ikäinen tahansa.
Juuri siinä onkin asian ydin.
Jos luet Raamatusta Saarnaajan kirjaa luku 3
löydät tämän pitkän rimpsun, missä puhutaan siitä että
kaikella on aikansa.
Sieltä nousi minulle lause:
Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Juuri näinhän se on.
Nyt on aikamme purkaa sitä mitä olemme koonneet ja rakentaneet
ja sitten kuitenkin taas on aika rakentaa uutta.
Tämä onkin hyvä oivallus ja uskon, että tämä ymmärrys tuli ylhäältä.
Emme olekaan menneen raunioilla
vaan uuden edessä, tuntemattoman edessä
ja se on tämän päiväni jalokivi.
Sen haluan jakaa sinun kanssasi
jos sinäkin olet uuden edessä.
Muistetaan että paras on edessä sittenkin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.