Tällaisena marraskuisena päivänä hautausmaa ei ole  kauneimmillaan.

Monet kävivätkin jo eilen illalla sytyttämässä kynttilän

poismenneen läheisen haudalle.

Illan pimetessä kynttilöiden liekit näyttävät kauniilta ja

luovat ihmeellisen lämmön ja rakkauden ilmapiirin,

vaikka ympärillä olisi märkä ja pimeä ilta.

Tänään hautausmailla oli hiljaisempaa.

Ihmiset kulkivat verkalleen koreineen,

joista pilkisti kanervia, havunoksia ja muita koristekasveja

haudoille, jotka pian saavat lumipeiton.

Monet eilen sytytetyt kynttilät paloivat vielä.

Niiden liekki tuskin erottui, kun oli valoisaa.

Illan hämärtyessä liekit loistavat kirkkaammin.

Oli hyvä muistella poisnukkuneita sukulaisia ja ystäviä.

Joka kerta haudalla muistellaan: Koskas hän nyt kuolikaan?

Oliko lapsemme jo syntyneet ja keitä tämä täti tai setä ei  ehtinyt näkemäänkään?

Muistetaan monia yksityiskohtia jokaisen elämästä.

Mitä vanhemmaksi itse tulee,

sitä läheisemmältä nämä elämästämme poistuneet alkavat tuntua.

Tuntuukin oikein lämpimältä ja hyvältä

kulkea hautausmaalla mietiskellen.

Siellä voi nähdä vanhan rouvan tai miehen, joka kepin kanssa

lähestyy rakasta hautakiveä.

Saa kynttilän sytytettyä ja varovasti kumartuu asettelemaan

pientä valotuikkua puolisonsa haudalle.

Miettii hetken ja sitten lähtee paluumatkalle yksinäiseen kotiinsa.

Palaa kuitenkin hyvillä mielin, että vielä jaksoi.

Mielessään ehkä hiljainen huokaus,

että jokohan sitä minäkin pian perässä pääsen lepooni

rakkaani luokse.

 

Hautausmaalla monenlaista ihmismieltä.

Voi olla raskastakin raskaampi suru

 poisotetun lapsen tai nuoren kohdalla.

Jollekin voi olla ensi käynti juuri umpeenluodun haudan luona.

Ja suru on vielä niin tuorre ja raskas,

että kaikki muu ympärillä on usvanpeittämää,

vain tämä menetys ja minun kaipuuni ja raskas suru.

Jollakin haudalla on niin monta kynttilää ja kukkiakin,

ettei tilaa olisi enää yhdellekään.

Liekö ollut jollekin oikein rakas äiti, mummu ja isomummukin.

 

Sitten tämä kaunis kukkameri niille rakkaille,

joiden haudalle on pitkä matka.

Hyvä mahdollisuus tuoda kukat ja kynttilä hänen muistolleen.

 

Jouluna taas hautausmaalla loistaa tuhannet kynttilät.

Valkoinen lumi luo omaa valoisuuttaan.

 

Eräällä haudalla loisti valkoinen kirjanmuotoinen kivi.

Lähemmin katsottuamme sitä

huomasimme sen olevan Elämänkirjan,

josta Raamattu meille kertoo.

Tähän haudalla olleeseen isoon kirjaan oli kirjoitettu

haudattujen nimet.

Kirjan alapuolella oli

kullattu risti ja kruunu.

Jeesuksen sovitustyö ristillä takaa meille lopulta voittajan kruunun.

Jeesukseen uskomalla tämä toteutuu

ja meidänkin nimemme on kirjoitettuna Elämänkirjaan.

Ja kun nimi on siellä

voimme luottaa, että taivaan portit aukeavat meille.

Ei olekaan mitään pelättävää kuolemassa.

Paavali sanoo: elämä on minulle Kristus ja

kuolema on minulle voitto.

Tunnetko näin ?